Kääpiöiden kodissa on kulunut paljon aikaa edellisten kirjojen tapahtumista. Drizzt ja Bruenor päättävät lähteä etsimään kauan sitten kadonnutta kääpiöiden ikiaikaista kotia Gauntlgrymiä. Samaan aikaan myös muilla, synkillä tahoilla on suunnitelmia Gauntligrymin varalle. Tutkimusmatkallaa Drizzt ja Bruenor päätyvät monien sattumien ja suunnitelmien kautta yhteen vanhojen "tuttujensa" Jarlaxlen ja Athrogaten kanssa. Kahden musta haltia - kääpiö -parin yhteiseltä matkalta ei vaaroja ja käänteitä puutu.
Kääpiöiden koti etenee mielenkiintoisesti ja se esittelee muutamia uusia mielenkiintoisia henkilöhahmoja, muun muassa haltia Dahlian, jolla on takanaan kammottava menneisyys. Salvatore pääsee jälleen esittelemään Drizztin painiskelua omantuntonsa kanssa. Muutamista edellisistä kirjoista tämä ulottuvuus on lähes puuttunut, mikä saattaa olla se puuttuva elementti, jota olen niitä kirjoja lukiessani kaivannut. Tosin omaa tarinan seuraamista vaikeutti se, että ilmeisesti en ollut lukenut kahta edeltävää kirjaa, joiden tapahtumien seurauksena Drizztin itsetutkiskelu on jälleen tullut aiheelliseksi.
Viimeisimmissä kirjoissa olen erityisesti inhonnut sitä, kuinka niissä on keskitytty liian paljon käsittelemään päähenkilöiden selän takana tapahtuvaa juonittelua ja taustoittamaan tulvia juonenkäänteitä aivan liian tarkasti. Tarinat eivät ole keskittyneet tarpeeksi minulle tärkeisiin henkilöihin. Tämä kirja tekee kuitenkin paluun takaisin ja tekee Drizztistä pikku hiljaa jälleen päähenkilön. Odotan innolla jatkoa tälle trilogialle, haluan tietää, mitä Drizztille tämän kirjan jännittävien juonenkäänteiden jälkeen tapahtuu. Taidanpa myös palata takaisin koko tarinan alkuun ja lukea uudelleen aiemmat itsenäiset sarjat ja trilogiat.
"Tosiasiassa minä pelkään sitä, että raivoni vie minulta järjen - minusta tulee hillitön, holtiton ja verenhimoinen. Pelkäänkö minä sitä? Vai toivonko?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti